Seuran toimintakertomus 2010

JOHDANTO
 
Pieksämäen Tsemppi 82 on pitkän linjan junioriseura. Vuonna 1982 perustettu seura lähenee vääjäämättä 30 ikävuoden rajapyykkiä. Sen organisoitu juniorityö täyttää ensi syksynä jo 23 vuotta. Seuramme on tehnyt jo tähän mennessä melkoista lentopallon historiaa, joka on noussut historialli-
suudessaan hyvinkin Pieksämäen NMKY:n 1970-1980 –lukujen suoritusten rinnalle. Ylpeänä Pieksämäki pienenä kaupunkina voi tuoda lentopallo-osaamista esille sellaisissa määrissä, mihin tuskin mikään muu kunta pystyy. Ei siis mikään onneton kaupunki, vai kuinka?

 
Kun tarkastellaan vuoden 2010 toimintaa ja menestystä voi olla edelleen ylpeä. Kaksi sisäpallon SM-mitalia ja menestys alueen sarjoissa ja beach volleyssa kertoo vahvaa kieltään siitä työstä, mitä paikkakunnalla tehdään ja jo kolmatta vuosikymmentä tätä on jatkunut. Paljon on todella saatu aikaan. Puheenjohtajana ylpeänä olen ennenkin maininnut, että ehkä noin 1000 pieksämäkeläistä lasta ja nuorta on kulkenut seuramme junioritoiminnan läpi. On tarttunut varmasti lentopallotaitoja, mutta myös eettisen elämän oppeja, joihin on hyvä rakentaa elämäänsä. Myös se on sinettiseuran yksi suuri tavoite ja sitä tulee uskollisesti vaalia.

 
Vuosi 2010 nosti esiin myös huolen aiheita, ”tummia pilviä Tsempin taivaalle” niin kuin eräässä tsemppiläisessä kirjoitin. Juniorimäärät ovat olleet pikkuisen laskussa, poikien kohdalla vieläpä huolestuttavassa määrin. Tässä on seuralla tulevaisuudessa haastetta. Yksi apu tähän on valmentajien jatkuva kouluttaminen, joka on jatkossa yksi tärkeä painopistealue.

 
Johdantoni haluan lopettaa muistutuksella siitä, että ei seura edelleenkään lepää laakereillaan. Uusille urille on astuttu vahvasti lähinnä LIKE –hankkeen ja työntekijämme Sari Kuivalaisen johdolla. Hyvinvointiliikunta ja perheliikunta ovat laajentaneet vahvasti asemaansa seuran toiminnassa ja myös tuoneet mukaan uusia ikäluokkia ja ihmisryhmiä.

 
Maininnan tässä yhteydessä ansaitsee ilman muut uusi aluevaltaus. Baseball joukkueemme pelasi jo ensikaudellaan niin vakuuttavasti, että tulevana kesänä odottaa jopa paikka SM –sarjassa. Kukapa olisi jokunen vuosi sitten uskonut, että myös tällainen laji löytää tiensä Pieksämäelle. Pojat ovat talven treenanneet, kesän pelit odottavat ja pieksämäkeläisille tarjotaan taas uusia elämyksiä kentän laidalla.

 
Juhlavuoden lähestyessä (Tsemppi täyttää 18.4.2012 30 vuotta) älkäämme vaipuko seuravanhukseksi, vaan virkistäytykäämme uusiin ponnistuksiin. Pieksämäen Tsempillä on vahva paikka Pieksämäen ja pieksämäkeläisten elämässä. Tsemppiä kaikille!!!
 
Heikki Holopainen, puheenjohtaja
 
1) HALLINTO
 
Seuran puheenjohtajana toimi Heikki Holopainen ja varapuheenjohtajana Jorma Laasonen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Juha Korhonen, Tuula Poimala-Ylönen, Petri Tarvonen, Jari Tick ja nuorisojäsen Paula Laaksonen. Sihteerinä kokouksissa toimi Sari Kuivalainen. Seuran rahastonhoitajana toimi Juha Korhonen. Johtokunnassa läsnäolo- ja puheoikeus oli valmennuspäällikkö Jari Lappalaisella.
Johtokunta kokoontui 10 kertaa vuonna 2010.
 
2) JÄSENISTÖ
 
Seurassa oli vuoden 2010 lopussa 410 jäsentä, joista 197 alle 18-vuotiaita.
Harjoituksissa säännöllisesti käyvien pelaajien määrä oli 204, joista Taaperot+ liikkarilaiset 49 kpl, F - D 56 kpl, C - A 67 kpl sekä miehet ja naiset 32.
Toimivia valmentajia seurassa oli 38.
 
3) JAOSTOJEN TOIMINTA
 
- Hiekanpään rannalla järjestettiin Juniori Beach volley-turnaus 19-20.6.2010.
Se oli valtakunnallisen Juniori Pro Tour -kiertueen ensimmäinen osakilpailu. Pieksämäen turnaukseen osallistui yhteensä 37 paria, joista tyttöjen sarjoissa 22 paria ja poikien 15 paria.

 
- Beach-työryhmä kokoontui 26.1 ja 24.2. Työryhmä järjesti kesän aikana 7 ”viikkobeach”-iltaa Hiekanpään rannassa. Viikkobeach-illoissa oli sarjat aikuisille, U18, U16 ja U14 –vuotiaille. Kesän aikana iltoihin osallistui yhteensä 20 aikuista ja 12 nuorta.

 
- Lentopalloliiton junior beach jaoston edustajana jatkoi Tsempistä Sini Korhonen.

 
- PSL:n, hiihtolomaviikolla 9, järjestämällä Sporttileirillä olivat lentopalloa ohjaamassa Katja Kantanen ja Sara Hattunen.

 
- Pieksämäen kaupungin järjestämien Kesäpäiväleirien 17.6, 21.6 ja 1.7 lentopallon ohjaukseen osallistui Veera Helminen ja Paula Nykänen.
 
4) VARSINAINEN TOIMINTA
 
4.1 Koulutus- ja valmennustoiminta
 
- Valmentajille pidettiin kauden aikana valmentajapalaveri 24.8 kauden alkaessa.
- koulutuksiin osallistui vuoden aikana 9 henkilöä.
 
4.2 Kilpailutoiminta
 
Seuran 24 joukkuetta osallistui maakunnan, alueen ja Liiton sarjoihin laajalla rintamalla. Miesten 2-sarjaa pelasi yhdistetty joukkue Tsemppi-Passarit nimellä Team Länsi-Savo kevään ajan.
 
Kevät 10:
 
SM-sijoitukset; A-pojat pelasivat SM-sarjaa poolisysteemillä sijoittuen sijalle 20, joka ei oikeuttanut lopputurnauspaikkaan. A-tytöt pelasivat alemmassa jatkosarjassa, B-pojat SM-hopeaa, B-tytöt SM-hopeaa, B-tyttöjen 2-joukkue pelasi alemmassa jatkosarjassa, C-tyttöjen 1 joukkue olisi päässyt SM-välieriin, mutta joutui luopumaan paikastaan ja C-poikien ja C-tyttöjen 2-joukkue pelasi SM-runkosarjan lohkoissaan sijoille kuusi.
 
D-tytöt Idän sarjassa sijalla 8.
D-pojat Idän sarjassa sijalla 4.
E-tytöt voittivat Idän aluemestaruuden.
E-tiikerit 1 sijalla 6 ja 2-jokkue sijalla 15.
F-juniorit osallistuivat neljään toimintapäivään kauden aikana.
 
Naisten 2-sarjan joukkue koostui A-tytöistä vahvistettuna yhdellä aikuispelaajalla. A-tyttöjen tippuessa jo kauden alkaessa alempaan jatkosarjaan oman ikäisissään panostettiin naisten sarjan pelaamiseen todenteolla. Runkosarjasta tytöt selvittivät tiensä ensin puolivälieriin, josta 8 parhaan joukkoon välieriin. Välieräparina vastaan tuli PuijoWolley. Kahdesta välieräottelusta molemmat voittivat yhden 3-1 ja ratkaisu tapahtui toisen välieräottelun jälkeen pelatussa jatkoerässä, jonka Puijo vei niukasti 27-25 ja nousi tällä voitollaan 1-sarjaan.
 
Miesten maakuntasarja; 13.sija Pohjois-Savon alueella.
 
Vantaan Baltic Sea turnaus 2-3.1.2010; Tsempiltä osallistui turnaukseen viisi joukkuetta. Sijoitukset; A-tytöt 1.sija, B-tytöt 1 ja B-tytöt 2 jaettu 7.sija, C-pojat 9.sija ja C-tytöt 7.sija.
 
B-aluejoukkueen sijoitukset Pihtiputaalla 15-17.1
Tytöt Itä 1; 7.sija, joukkueessa Tsempistä 2 pelaajaa ja Itä 2; 9.sija Tsempistä 3 pelaajaa.
Pojat Itä 1; 6.sija, joukkueessa Tsempistä 3 pelaajaa. Itä 2; 10.sija, Tsempistä 1 pelaaja.
 
Itä-Suomi Cup; pelattiin 15.5 Joensuussa ja Kontiolahdessa. Tsempistä osallistui pelaajia D- ja C- ikäluokkiin.
 
Kesä -10:
 
Power Cup Seinäjoella; N22-pojat kultaa, A-tytöt pronssia, B-pojat 5.sija, B-tytöt1 6.sija, B-tytöt2 24.sija, C-pojat 19.sija, C-tytöt1 26.sija, C-tytöt2 14.sija, D-pojat 22.sija, D-tytöt1 51.sija, E-tytöt 26.sija, E-sekajoukkue 1 4.sija, E-sekajoukkue 2 7.sija, F-pojat 23.sija ja F-tytöt 29.sija.
 
Beach volley Junior Tour 2010 finaalitulokset Tsempin parien osalta; U21 tytöt 1.sija, 3.sija, 4.sija, 5.sija (toinen parista Tsempistä) ja 7 sija, U21 pojat 1.sija(toinen parista Tsempistä), 4.sija (toinen parista Tsempistä) ja 6.sija (toinen parista Tsempistä), U18T 1.sija, 9.sija kahdella Tsempin parilla, U18P 1.sija (toinen parista Tsempistä), 6.sija (toinen parista Tsempistä ja 7.sija, U16 tytöt 3.sija, U16P 3.sija, , U14T 1.sija (toinen parista Tsempistä).
 
Syksy 10:
C-aluejoukkueiden SM-kisat olivat 24-26.9 Salossa.
Sijoitukset: Tytöt Itä 1 4.sija ja Itä 2 10.sija. Tsempiltä oli 3 pelaajaa ykkösjoukkueessa.
Pojat Itä 1 4.sija ja Itä 2 8.sija. Tsempiltä oli 1 pelaaja ykkösjoukkueessa ja kakkosessa 3 pelaajaa.
 
Maakuntasarjassa:
D-tytöt; 4.sija
D-pojat; 3.sija
E-tytöt; 2.sija
 
Idän aluemestaruusturnauksessa:
B-tytöt 1 4.sija. Pelit jatkuvat keväällä SM-sarjassa.
B-tytöt 2 11.sija. Pelit jatkuvat keväällä supersarjassa.
B-pojat 1.sija. Pelit SM-sarjan A-poolissa koko syksyn ja jatkuvat keväällä.
C-pojat 3.sija. Pelit jatkuvat keväällä SM-sarjassa.
C-tytöt 1 1.sija. Pelit jatkuvat keväällä SM-sarjassa.
C-tytöt 2 16.sija. Pelit jatkuvat keväällä supersarjassa.
 
A-tytöt pelasivat syksyn ajan SM-karsintasarjaa.
F-junioreiden toimintapäivät alkavat vasta keväällä 2011.
 
Naisten 3-sarja:
Pelattiin syksyllä kolme turnausta ja yksi yksittäinen peli, pelit jatkuvat keväällä.
 
Miesten maakuntasarja:
Pelattiin syksyllä viisi turnausta, pelit jatkuvat keväällä.
 
4.2. Tiedotustoiminta
- “Tsempiläinen” julkaistiin 2 kertaa, touko- ja marraskuussa.
- Seuran juniorijoukkueiden menestyksestä uutisoitiin useaan otteeseen paikallisessa Pieksämäen Lehdessä sekä maakuntalehdistä Savon Sanomissa ja Länsi-Savossa.
- Seuran kotisivuja päivitti Ari Puikkonen. Osoite on www.pieksamaentsemppi.fi
 
4.3 Suhdetoiminta
- Tuula Poimala-Ylönen jatkoi seuran sinettiseuravastaavana.
- Seuran D-tytöt toimivat pallotyttöinä Pieksämäki Volleyn kotiotteluissa.
- Seuran varapuheenjohtaja Jorma Laasonen valittiin PS-liikunnan hallituksen puheenjohtajaksi.
 
4.4 Nuorisotoiminta
- Seuran nuorisotoiminta on edelleen lentopallon parissa tapahtuvaa valmennus- ja kilpailutoimintaa. Seura liikuttaa paikkakunnan junioreita vauvasta 20-vuotiaisiin A-junioreihin saakka.
- 23 valmennusryhmää käyttää viikoittain paikkakunnan saleja 60,5 tuntia.
19 juniorijoukkuetta ja 2 aikuisten joukkuetta edustavat Tsemppiä laajalla alueella.
- Nuorisotoiminnan tärkeä osuus on osallistua PSL:n, EsLin ja Lentopalloliiton tapahtumiin.
 
4.6 Talkootyö
- Talkootyö erilaisissa muodoissa on elinehto junioriseuran toiminnalle. Sen ansiosta saadaan pelaajamaksut pysymään siedettävinä. Partaharjun kesäteatterin kahvitukset, Lehtiseppien väliinlaittotalkoot, otteluiden kanttiinit ja miesten pelien lipputulot toivat tuntuvan lisän seuran kassaan. Poleenin narikka on merkittävä tulonlähde ja sen Tsemppi hoiti koko vuoden ajan ja sopimus jatkuu vielä ainakin kevääseen 2012. Uutena talkootyönä on Tsemppi tehnyt sopimuksen paikallisen KIPA –kirjakaupan kanssa mainosten jakamisesta kolme kertaa vuoden aikana.
 
5) TALOUDELLINEN TOIMINTA
 
Vuosi 2010 oli taloudellisesti hyvä. Tilinpäätös oli 13849,82 euroa ylijäämäinen. Seuran kokonaismenot olivat lähes samansuuruiset kuin vuotta aikaisemmin eli 83.036 euroa (85.854 e 2009). Suurimmat kulut olivat Power Cup Oulu 16.336 euroa (20.893 e), matkat 9.565 e (13.561 e), pelaajalisenssit 8.097 e (9.374 e) ja hallintokulut 15.592,22 e (9.961 e). Hallintokulujen kasvu johtui seuramme Like osuuden noustessa kesällä. Vuonna 2009 aloittaneen päätoimisen työntekijän palkan maksoi edelleen Pohjois-Savon liikunta ja seuran maksoi sille osuutensa kuukausittain.
Suurimmat tulolähteet olivat pelaajamaksut 18.504 e (19.638 e), Powermaksut 12.482 e (16.914 e), avustukset 12.3976 e (12.988 e), sponsoritulot 12.106 e (10.750 e) ja talkootulot 17.679 e (13.739 e). Kuluneen vuoden aikana tsemppiläiset hoitivat Poleenin teatterin narikan, järjestivät työntekijänsä johdolla monia liikuntatapahtumia sekä joulukuussa Maaselän messut ja Teuvo Oinaksen joulukonsertin.
Seura on maksanut laskut ajallaan ja maksuvalmius on ollut hyvä. Seuralla on shekkitilit yhteistyökumppaneina toimivissa Pieksämäen Osuuspankissa ja Sampo-pankissa. Lainaa seuralla ei ollut vuoden päättyessä.
Tsemppi on mukana vuonna 2009 alkaneessa ja Pohjois-Savon Liikunnan hallinnoimassa Like hankkeessa. Hankkeen avulla palkattiin seuralle ensimmäinen päätoiminen työntekijä. Hänen tehtävänään on suunnitella, markkinoida ja toteuttaa Pieksämäellä hyvinvointiliikuntaa yhteistyökumppaneille ja yhteisöille. Hänen määräaikainen työsopimus on tehty 28.2.2012 saakka. Alkuvaiheessa seura sai pääosan työntekijän palkkausrahoista hankkeen kautta, mutta mitä pitemmälle hanke eteni, sitä suurempi osa palkkauksesta jäi seuran hoidettavaksi. Loppukauden maksuihin seura varautui jo etukäteen ja viime vuoden tulos auttaa tämän tavoitteen toteutumista.
Talkootulojen lisäyksessä näkyy syksyllä alkanut Poleenin narikka. Seuramme ilmoittautui teatterin naulakkotalkootulojen osalta arvonlisäverovelvolliseksi. Kiitos kuluneesta vuodesta kuuluu koko seuran ahkeralle talkooväelle. Ilman teitä emme pysyisi toimimaan yli kahdenkymmenen joukkueen voimin ja edistämään pieksämäkeläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä viihtyvyyttä.
 
6) TYÖNTEKIJÄT
 
Työntekijänä seuran LIKE-hankkeessa Sari Kuivalainen.
Valmennuspäällikkönä jatkoi Jari Lappalainen.
 
7) MUU TOIMINTA
 
Seuralla toimi vauvajumpparyhmä, taaperojumpparyhmä, 2 liikuntaleikkikouluryhmää, tyttöjen harrastelentopalloryhmä ja Fitvolley-ryhmä.
 
Harrasteliikuntaryhmä kokoontuu kerran viikossa yhteistyössä seurakunnan kanssa. Lisäksi 15-19 –ikäisten tyttöjen harrastajaryhmä kokoontui keväällä kerran viikossa ja syksyllä kaksi kertaa viikossa.
Fitvolley ryhmä kokoontui kerran viikossa keväällä ja syksyllä.
 
Baseball toiminta alkoi kesällä. Joukkue pelasi kesän ajan Suomi-sarjaa. Harjoitukset kesän ajan kaksi kertaa viikossa ulkokentällä ja syksyllä kaksi kertaa salissa.
 
13.1 Nappa mukaan LIKE-koulutukseen osallistuivat Jorma Laasonen, Sari Kuivalainen, Juha Korhonen, Petri Tarvonen ja Tuula Poimala-Ylönen.
 
15.1 ja 16.3 Mikkelissä EsLi:n järjestämään Viestintä ja markkinointikoulutukseen osallistui Sari Kuivalainen. Kouluttajana toimi molemmissa koulutuksissa Erkki Kauppinen.
 
28.1 järjestetiin lehtistötilaisuus Partaharjussa LIKE-hankkeesta ja Fitvolleysta. Paikalla oli Länsi-Savon, Savon Sanomien ja Pieksämäen Lehden toimittajat.
 
31.1 Team Länsi-Savon peli Kontiopuiston liikuntahallilla.
 
6.2 Savonlinjan lentopalloturnaus Urheilutalolla, Tsemppi hoiti turnauksen kanttiinin.
 
16.2 Terveyden edistämis-seminaari Mikkelissä, Jorma Laasonen osallistui.
 
19.2 pelattiin Yhteisvastuu lentopallopeli C-tytöt vastassaan piispan joukkue Uuden kirkon liikuntasalissa.
 
31.3-1.4 LIKE-seurojen verkostotapaaminen, Sari Kuivalainen osallistui.
 
14.4 EsLi:n kevätkokoukseen Mikkelissä, osallistui Jorma Laasonen.

17.4 fanimatka naisten 2-sarjan ratkaisupeliin Kuopioon.
 
8.5 Tsemppikirppis Urheilutalolla.
 
11.5 ”Koko kansa liikkeelle” –tapahtuma Keskusurheilukentällä yhteistyössä EsLi:n, ElmoSportin ja Pieksämäen Lehden kanssa.
 
22.5 kauden päättäjäiset järjestettiin Partaharjussa, jossa palkittiin seuran aktiiveja ja menestyneitä junnuja.
 
30.5 matka Helsinkiin Naisten Kympille.
 
3.7 fanimatka Tampereelle Maailmanliigan peliin Suomi-Venäjä.
 
31.7 Moilas Beach tapahtumassa Hiekanpäässä Tsemppi hoiti kanttiinin ja tulospalvelun.
 
14.8 ”Ässä Tsempalot” –tapahtuma yhteistyössä Osuuskauppa Suur-Savon kanssa.
 
21.8 Baseball-turnaus Hiekanpään kentällä.
 
28-29.8 C-poikien alueleiri Urheilutalolla.
 
14.9 Suomimies seikkailee-seminaari Mikkelissä, osallistui Jorma Laasonen ja Sari Kuivalainen.
 
27.9 LIKE-ohjausryhmän tapaaminen Mikkelissä, seuraesittelyn ohjausryhmälle piti Sari Kuivalainen.
 
4.10 Terveystupa info Poleenissa, esittelyssä Tsempin toiminta, paikalla Sari Kuivalainen.
 
1.11 EsLi:n syyskokous Mikkelin Vaakunassa, osallistui Jorma Laasonen.
 
11-12.11 LIKE-verkostotapaaminen Kuopiossa, osallistui Sari Kuivalainen.
 
20-21.11 Naisten messujen talkoot.
 
10.12 joulukonsertti Vanhassa kirkossa, solistina Teuvo Oinas.
 
11.12 Maaselän Messut Siilin koululla.
 
Unifil-turnaus Koskella B-sarjassa hopeaa.

  
Toimintakertomuksen laativat
Pieksämäellä 14.3.2011
 
Heikki Holopainen Juha Korhonen     Sari Kuivalainen
puheenjohtaja     rahastonhoitaja   sihteeri