Power Cup 2011
Power Cup 2011 Lahdessa 9-12.6
Järjestyksessään 27. Power Cup tapahtuma järjestettiin Lahdessa Jokimaan raviradalla. Mukaan oli ilmoittautunut yhteensä 850 joukkuetta. Joukkueet koostuivat 7-22 –vuotiaista lapsista ja nuorista.
Pieksämäen Tsempistä oli mukana 13 joukkuetta. Yhteensä 105 pelaajaa, valmentajaa ja huoltajaa sekä heidän lisäkseen lasten vanhempia ja kannatusjoukkoja vietti helteiset neljä päivää Lahdessa seuraten maailman suurista ja upeinta lentopallotapahtumaa.
Sää oli todellakin koko turnauksen ajan ennätyksellisen helteinen. Perjantaina pelit keskeytettiin viranomaispäätöksellä iltapäivällä helteen vuoksi ja jatkettiin klo 18 jälkeen lyhennetyillä erillä. Lyhennetyillä erillä pelattiin myös lauantain ja sunnuntain pelit, koska helle jatkui aina turnauksen palkintojenjaon päättymiseen saakka. Sade alkoi melkein välittömästi, kun tapahtuma saatiin päätökseen.
Tsempillä oli kotiin tuomisina neljä mitalia. Tämän vuoden Suomen mestarit salilentopallossa, Tsempin B-pojat ottivat turnauksessa kultaa ja saivat upean päätöksen kaudelleen. Heidän ”päänahkansa” oli turnauksessa haluttua tavaraa, mutta ainoastaan Seinäjoen Kuutoset sen pystyi turnauksen alku- ja jatkosarjan peleissä kaksi kertaa ottamaan. Finaalissa nähtiinkin nämä kaksi joukkuetta vastakkain, mutta Tsemppiläiset hoitivat homman kotiin tyylikkäästi voittamalla Seinäjoen suoraan kahdessa erässä 15-11 ja 15-13. Joukkueessa pelasivat Veli-Petri Manninen, Ville-Erik Tarkiainen, Mitro Sapattinen, Arttu Valkonen, Tuomo Ylönen, Simo Lehtonen, Mika Aspegren, Tuomas Stranius ja Arttu Perello, valmentajana Timo Tarkiainen.
Hopeamitaleja matkasi Pieksämäelle kaksin kappalein. N22-tytöt pelasivat omat ottelunsa lauantain ja sunnuntain aikana. Pelit pelattiin lyhyinä erinä helteisestä säästä johtuvan uuden säännön mukaan. Kaksi erää 15:sta pisteeseen, pistekatto 17 pistettä ja kolmas erä seitsemään pisteeseen. Tytöt halusivat pelata ”koko rahan edestä”. Kaikki ottelut, lukuun ottamatta Puijoa vastaan, pelattiin kolmeen erään ja kolmas erä päättyi kaikissa lukemin 7-6. Tytöt hävisivät ainoastaan yhden ottelun Tallinna Kalev –joukkuetta vastaan, joka vei kultaisen pystin Viroon. ”Hopea ei ole häpeä”, niin kuin tytöt totesivat ja vuoden päästä Turku kutsuu kultaa hakemaan. Joukkueessa pelasivat Sini Korhonen, Sara Hattunen, Jaana Häkkinen, Meri Laukkanen, Milla Hiekka, Iida Sojakka, Katja Kantanen ja Emma Paasonen, valmentajana Kirsti Kantanen.
E-sekajoukkue toi turnauksesta myös hopeaa. Heidän sarjassaan turnaus pelattiin osallistuvien joukkueiden kesken kaksinkertaisena sarjana ja paremmuusjärjestys määräytyi tämän perusteella. Sarjassa pelattiin yhteensä 12 peliä, joista kultaa voittanut Maaningan Mahti voitti kaikki pelinsä. Hopealle tullut Tsemppi voitti 9 ja hävisi 3 otteluaan. Joukkueessa pelasivat Naumanen Veera, Kuhmonen Krista, Eetu Elomaa ja Ylönen Kimmo, valmentajanaTuula Poimala-Ylönen.
C-tyttöjen joukkue Emmi Huovinen, Anniina Parkkinen, Anniina Ovaskainen, Anni Kilpeläinen, Tia Taavitsainen ja Pinja Ekmark, Arto Parkkisen ja Marja-Leena Kilpeläisen johdolla voittivat pronssiset mitalit. Joukkue voitti oman alkusarjan lohkonsa. Jatkosarjan lohkossa sijoittuminen kakkoseksi toi paikan sunnuntain neljän parhaan joukkoon. Sunnuntaiaamun niukka tappio 1-2 Euran Raikulle vei joukkueen pronssiotteluun jossa vastassa oli tuttu vastus talven salipeleistä, Joensuun Prihat. Ottelun tulos kirjattiin Tsempille selkein 2-0 (15-7 ja 15-10) numeroin. Voitettu ottelu ja ”Tsemppiläinen hymysuu oikein tekee onnistuu”-huuto nostatti tunteet pintaan niin pelaajilla, valmentajilla ja joukkueen kannustajillakin.
Muiden joukkueiden sijoitukset olivat seuraavat: B-tytöt sijalla 11, C-tytöt supersarja sijalla 14, C-pojat sijalla 9, D-pojat tiikerisarja sijalla 39, E-tytöt sijalla 21, E-tytöt tiikerisarja sijalla 30, E-sekajoukkue 2 sijalla 7, F-pojat kaksi joukkuetta sijoilla 10 ja 14.
Vuoden päästä Power Cup Turussa ja iloinen Tsemppiläisten joukko on taas valmiina ”taistoon”.
Kuvia turnauksesta kuvapankissa.